Kärsi!
Tämän päiväinen lenkki pääsi "kauheimmat lenkit ever" hall of fameen heittämällä.
Lähdettiin ajamaan maantiepyörillä kohti Kirkkonummea iltapäivällä, keli oli ihan nätti mutta viima oli varsin pistävä vaikka olin yrittänyt kovasti panostaa siihen että ei tulisi kylmä. Ekat 25 minuuttia syke oli varsin tasaisesti 180 , en taas ollut ihan kartalla mitä keho yritti kertoa mutta kovasti halusi ilmaista mielipiteensä siitä ajetaanko vai ei. En kuunnellut ja tilanne rahouttui hiljalleen. Noin 2 tuntia ja 50 km myöhemmin hiilarit paloivat kehosta loppuun ja siinä kohtaa alkoi tulla ikävä kotia. Täyttä bonkkia ei onneksi tullut mutta jokainen mäki piti hipsia hissukseen ylös kun syke hyppäsi 180-190 tienoille eikä voimaa ollut jaloissa ollenkaan. Tasaisella yritin ajella mahdollisimman paljon pintakaasulla että voimat riittäisivät kotiin asti. Nätit maisemat ja hienot pikkutiet eivät nyt oikein olleet ykkös mielenkiinnon kohteena kun keho oli aivan tyhjä. Ei väsyttänyt, ei janottanut, ei ollut nälkä mikä oli kummallinen tunne kun yleensä bonkit ovat olleen sitä luokkaa että olen hoiperrellun viimeisilllä voimilla kotiin (ajaen tai julkisilla) ja silmissä on hämärtänyt. Nyt pystyi toimimaan, ajattelemaan, kuuntelemaan mutta vauhti ja refleksit hidastuivat todella paljon. En suosittele kenellekkään.
103 km ja 4 h 30 min oli päivän saldo. Tästä voisi oppia jotain kuten sen että kun koko viikon on syönyt salaattia enimmäkseen niin silloin ei kannata lähteä ajamaan pitkää siivua vaikka fiilis olisi hyvä ja energinen. Tai että kakku ja cokis eivät riitä hiilari varastojen kerryttämiseen edellisenä iltana salaatin ohella.
Tosiaan, eilen oli taas kakku päivä, ystävälläni oli synttärit ja mikäs sen parempaa kuin kokoontua taas yhdessä nauttimaan elämästä. Kaupassa viemisiä ostaessani cola hyllyn kohdalla huomasin ajattelevani että "en osta itse colaa, mutta jos sitä tarjotaan niin en kieltäydy." Suhteeni sokeriin on kieltämättä hyvin intohimoinen.
Jos minulla olisi 52 hyvää ystävää ja kaikilla eri viikolla synttärit niin sehän tarkoittaisin sitä että söisin 52 palaa kakkua vuodessa. Jos yhdessä palassa on jotain 500 kaloria (mikä on hyvin todennäköistä) niin päästään karkeasti 26000 kaloriin vuodessa. Huikeaa. Vaarantuuko laihikseni jos muuten yritän talven aikana syödä tärkevästi mutta yhtenä päivänä viikossa syön 500-1000 kaloria kaikkea hyvää? vai meneekö tämäkin niin että ainoa oikea tie hyvään tulokseen on kärsimys.
Yksi asia joka alkoi tämän päiväisen jälkeen kiinnostamaan on se että paljonko minun pitää syödä hiilihydraatteja jotta voin ajaa pitkiä lenkkejä ilman tämän päiväistä kokemusta, mutta kuitenkin haluaisin laihtua samalla? Tähänkin löytyy varmasti joku kiva kaava/laskuri jostakin mutta mistä?
Testasin rainbow purkitettua lohta kun kaupassa jossa kävin ei ollut lihatiskiä. Lohi tuoksui edesmenneen kissamme purkkiruualle. Itse kalan lisäksi purkkiin oli eksynyt nahkaa, ruotoja ja rustoja. Mieleenpainuva kokemus, jatkossa ostan edelleenkin kalani tuoreena.
Lähdettiin ajamaan maantiepyörillä kohti Kirkkonummea iltapäivällä, keli oli ihan nätti mutta viima oli varsin pistävä vaikka olin yrittänyt kovasti panostaa siihen että ei tulisi kylmä. Ekat 25 minuuttia syke oli varsin tasaisesti 180 , en taas ollut ihan kartalla mitä keho yritti kertoa mutta kovasti halusi ilmaista mielipiteensä siitä ajetaanko vai ei. En kuunnellut ja tilanne rahouttui hiljalleen. Noin 2 tuntia ja 50 km myöhemmin hiilarit paloivat kehosta loppuun ja siinä kohtaa alkoi tulla ikävä kotia. Täyttä bonkkia ei onneksi tullut mutta jokainen mäki piti hipsia hissukseen ylös kun syke hyppäsi 180-190 tienoille eikä voimaa ollut jaloissa ollenkaan. Tasaisella yritin ajella mahdollisimman paljon pintakaasulla että voimat riittäisivät kotiin asti. Nätit maisemat ja hienot pikkutiet eivät nyt oikein olleet ykkös mielenkiinnon kohteena kun keho oli aivan tyhjä. Ei väsyttänyt, ei janottanut, ei ollut nälkä mikä oli kummallinen tunne kun yleensä bonkit ovat olleen sitä luokkaa että olen hoiperrellun viimeisilllä voimilla kotiin (ajaen tai julkisilla) ja silmissä on hämärtänyt. Nyt pystyi toimimaan, ajattelemaan, kuuntelemaan mutta vauhti ja refleksit hidastuivat todella paljon. En suosittele kenellekkään.
103 km ja 4 h 30 min oli päivän saldo. Tästä voisi oppia jotain kuten sen että kun koko viikon on syönyt salaattia enimmäkseen niin silloin ei kannata lähteä ajamaan pitkää siivua vaikka fiilis olisi hyvä ja energinen. Tai että kakku ja cokis eivät riitä hiilari varastojen kerryttämiseen edellisenä iltana salaatin ohella.
Tosiaan, eilen oli taas kakku päivä, ystävälläni oli synttärit ja mikäs sen parempaa kuin kokoontua taas yhdessä nauttimaan elämästä. Kaupassa viemisiä ostaessani cola hyllyn kohdalla huomasin ajattelevani että "en osta itse colaa, mutta jos sitä tarjotaan niin en kieltäydy." Suhteeni sokeriin on kieltämättä hyvin intohimoinen.
Jos minulla olisi 52 hyvää ystävää ja kaikilla eri viikolla synttärit niin sehän tarkoittaisin sitä että söisin 52 palaa kakkua vuodessa. Jos yhdessä palassa on jotain 500 kaloria (mikä on hyvin todennäköistä) niin päästään karkeasti 26000 kaloriin vuodessa. Huikeaa. Vaarantuuko laihikseni jos muuten yritän talven aikana syödä tärkevästi mutta yhtenä päivänä viikossa syön 500-1000 kaloria kaikkea hyvää? vai meneekö tämäkin niin että ainoa oikea tie hyvään tulokseen on kärsimys.
Yksi asia joka alkoi tämän päiväisen jälkeen kiinnostamaan on se että paljonko minun pitää syödä hiilihydraatteja jotta voin ajaa pitkiä lenkkejä ilman tämän päiväistä kokemusta, mutta kuitenkin haluaisin laihtua samalla? Tähänkin löytyy varmasti joku kiva kaava/laskuri jostakin mutta mistä?
Testasin rainbow purkitettua lohta kun kaupassa jossa kävin ei ollut lihatiskiä. Lohi tuoksui edesmenneen kissamme purkkiruualle. Itse kalan lisäksi purkkiin oli eksynyt nahkaa, ruotoja ja rustoja. Mieleenpainuva kokemus, jatkossa ostan edelleenkin kalani tuoreena.
Kommentit
Lähetä kommentti