Tour de Helsinki - huoltoauton silmin
Alkuviikosta kävi ilmi että TdH:ssa onkin mahdollista pörrätä pääjoukon takana huoltamassa joten sitten sitten lähdin tiimiä huoltamaan.
Homma toimi aika eri tavalla kuin tavallisissa maantiekisoissa. Huoltoautot ryhmittyivät Takkulaan Lakistontielle odottamaan pääjoukon saapumista, pitkään saattoajoon autoja olisi ollut turhan vaarallista päästää mukaan soppaa keittämään. Vettä tihutti.
Startti tapahtui klo 11, klo 12.06 hatkaporukka ohittti meidät ja klo 12.07 pääjoukko ylitti Vihdintien ja pääsin painamaan kaasua. Huoltoautoja oli 5 + tuomari + moottoripyöriä + neutraaliauto joten kunnon karavaani saatiin aikaiseksi. Olin saanut numeron 3 mutta Viron huoltoauto oli myös itsensä päättänyt numeroida kolmoseksi, meitä oli siis kaksi.
Vielä tässä vaiheessa pääjoukossa oli mukana kovakuntoisia kuntokuskeja ja se näkyi siinä että peloton oli iso ja ajaminen levotonta. Ykkoja tippui kokoajan kyydistä ja eipä siinä kauaa mennyt kun kasa muodostui joukon keskellä, ukkoa lensi ojaan ja tielle eli pääjoukko räjähti sirpaleiksi.
Omia miehiä ei onneksi kasaan päätynyt vaikka joutuivatkin ajamaasn pääjoukkoa kiinni. En jäänyt ihmettelemään vaan heti kun autolla pääsi kolari paikalta pois niin painoin kaasua. Nyt sitten alkoi näkymään ikävällä tavalla se kuntokuskien kokemattomuus. Kuskit ojoivat pääjoukkoa takaa keskellä tietä joten ohi pääsi kun soitti torvea, muuten siellä olisi saanut jurnuttaa pienen ikuisuuden. Kun itse pääsin taas letkaan mukaan ja nämä sankarit nousivat huoltoletkaan niin huoltoautoja alettiin ohittelemaan vasemmalta ja oikealta! Näin ei missään nimessä saa tehdä vaan kuski ohittaa huoltoauton aina vasemalta puolelta niin että ei jää mahdollisesti vastaantulevan auton alle. Nousu tehdään vaikka auto kerrallaan huoltoautoja peesaten välillä. Nyt pyöräilijöitä oli edessä, takana, vasemmalla ja oikealla. Lievästi alkoi ahdistamaan.
Pääjoukko painoi kaasua ja kun porukkalenkeillä ei useinkaan harjoitella lyhytkestoista ylivauhtia tai sprinttejä niin useimmart huoltoletkassa olleet häröilijät tippuivat pois eivätkä kyenneet vastaamaan vauhdin nousuun. Tippuminenkin meni pelottavasti eli eli kun kuski väsähtää tai kaipaa huoltoa niin silloin tämän tulisi ajaa tien oikeassa reunassa haluamaansa vauhtia, ei missään nimessä keskellä tietä tai vasemmalla kaistalla. Näin huoltoautojen on helppo ja turvallista ohittaa pyöräilijä.
Tuon episodin jälkeen kasoja ei enää nähty, joskin jotain ryppäitä tippui vielä pois harvakseltaan ja joka kerta sama juttu. Torvea sai hakata että ohi pääsi, herrat pyöräilijät kun valuivat alaspäin keskellä tietä ja siirtyivät vasta oikeaan reunaan kun torvella vinkkasi että latua!
Noin 55 km:n kohdalla noukin selkävaivaisen Hiskin kyytiin. Muutaman minuutin pysähdys tarkoitti sitä että ajoin 50 km/h alueella 90 km/h pari minuuttia ennen kuin sain päästiin taas karavaaniin. Vauhdit olivat kovia ja yritystä oli että hatka saataisiin kiinni. Jossain kohtaa ajointo loppui kuin seinään ja tasaista kovaa ei enää ajettu vaan välillä vedettiin vähän aikaa kovaa ja välillä taas todella rauhallisesti. Vetomiehiä ei ollut tarpeeksi.
Ero hatkaan kävi 2 minuutissa ja kun kuulin ketä siellä oikein on alkoi olemaan varsin selvää että kisa on taputeltu.
TdH oli siitä myös kummallinen että huoltoautoilta ei vaadittu radiota joten oikeastaan mitään infoa ei sieltä sitten tullutkaan. Tiedon välitys hoidettiin ikkunan kautta huutelemalla joko viereiseen autoon tai viereiseen moottoripyörään. Eipä siinä mitään, itse olisin kaivannut tietoa radiosta joka mulla oli mukana, nyt ainoastaan tuomarit vaihtoivat tietoa keskenään niukasti.
Virolaisten iso huoltoauto oli ollut edessäni pidemmän pätkää, takana oleva Volvo protestoi auton kokoa ja se siirrettiin letkan perälle. Neuraali seikkaili jossain, Tuomari samaten ja kakkos huoltoauto oli ties missä niin löysin itseni pääjoukon takaa ilman näköesteitä. Aivan loistava paikka katsella mitä tapahtuu.
Pieniä välihatkoja muodostui, osa ajettiin kiinni ja osa kesti loppuun saakka.
Tattarin suolla vauhdit alkoivat nousemaan uudestaan välihorroksen jälkeen ja hommassa olikin tekemisen meininkiä. Ajoin tänään ketterällä Renaultilla ja päivin hauskin osuus oli kaahata luvan kanssa tiukkoja mutkia kaupunkialueella Tuomariauton kintereillä.
Eipä siinä, auto parkkiin ja velolle nauttimaan tunnelmasta ja auringosta. Hauska päivä vaikkakin melkoisen stressaava härö kuskien takia.
Olisiko se ihan utopiaa että lisenssi kuskit lähtisivät ihan oikeasti joukon kärjestä ja sinne ei päästettäisi kuntokuskeja? Pääjoukko joka osaa ajaa ei myöskään tarvitse saattoajoa vaan kisa voisi käynnistyä startista. Muita voi sitten hyysätä ja saatella niin paljon kuin halutaan, mielestäni konsepti kaipaisi kehitystä.
Homma toimi aika eri tavalla kuin tavallisissa maantiekisoissa. Huoltoautot ryhmittyivät Takkulaan Lakistontielle odottamaan pääjoukon saapumista, pitkään saattoajoon autoja olisi ollut turhan vaarallista päästää mukaan soppaa keittämään. Vettä tihutti.
Startti tapahtui klo 11, klo 12.06 hatkaporukka ohittti meidät ja klo 12.07 pääjoukko ylitti Vihdintien ja pääsin painamaan kaasua. Huoltoautoja oli 5 + tuomari + moottoripyöriä + neutraaliauto joten kunnon karavaani saatiin aikaiseksi. Olin saanut numeron 3 mutta Viron huoltoauto oli myös itsensä päättänyt numeroida kolmoseksi, meitä oli siis kaksi.
Vielä tässä vaiheessa pääjoukossa oli mukana kovakuntoisia kuntokuskeja ja se näkyi siinä että peloton oli iso ja ajaminen levotonta. Ykkoja tippui kokoajan kyydistä ja eipä siinä kauaa mennyt kun kasa muodostui joukon keskellä, ukkoa lensi ojaan ja tielle eli pääjoukko räjähti sirpaleiksi.
Omia miehiä ei onneksi kasaan päätynyt vaikka joutuivatkin ajamaasn pääjoukkoa kiinni. En jäänyt ihmettelemään vaan heti kun autolla pääsi kolari paikalta pois niin painoin kaasua. Nyt sitten alkoi näkymään ikävällä tavalla se kuntokuskien kokemattomuus. Kuskit ojoivat pääjoukkoa takaa keskellä tietä joten ohi pääsi kun soitti torvea, muuten siellä olisi saanut jurnuttaa pienen ikuisuuden. Kun itse pääsin taas letkaan mukaan ja nämä sankarit nousivat huoltoletkaan niin huoltoautoja alettiin ohittelemaan vasemmalta ja oikealta! Näin ei missään nimessä saa tehdä vaan kuski ohittaa huoltoauton aina vasemalta puolelta niin että ei jää mahdollisesti vastaantulevan auton alle. Nousu tehdään vaikka auto kerrallaan huoltoautoja peesaten välillä. Nyt pyöräilijöitä oli edessä, takana, vasemmalla ja oikealla. Lievästi alkoi ahdistamaan.
Pääjoukko painoi kaasua ja kun porukkalenkeillä ei useinkaan harjoitella lyhytkestoista ylivauhtia tai sprinttejä niin useimmart huoltoletkassa olleet häröilijät tippuivat pois eivätkä kyenneet vastaamaan vauhdin nousuun. Tippuminenkin meni pelottavasti eli eli kun kuski väsähtää tai kaipaa huoltoa niin silloin tämän tulisi ajaa tien oikeassa reunassa haluamaansa vauhtia, ei missään nimessä keskellä tietä tai vasemmalla kaistalla. Näin huoltoautojen on helppo ja turvallista ohittaa pyöräilijä.
Tuon episodin jälkeen kasoja ei enää nähty, joskin jotain ryppäitä tippui vielä pois harvakseltaan ja joka kerta sama juttu. Torvea sai hakata että ohi pääsi, herrat pyöräilijät kun valuivat alaspäin keskellä tietä ja siirtyivät vasta oikeaan reunaan kun torvella vinkkasi että latua!
Noin 55 km:n kohdalla noukin selkävaivaisen Hiskin kyytiin. Muutaman minuutin pysähdys tarkoitti sitä että ajoin 50 km/h alueella 90 km/h pari minuuttia ennen kuin sain päästiin taas karavaaniin. Vauhdit olivat kovia ja yritystä oli että hatka saataisiin kiinni. Jossain kohtaa ajointo loppui kuin seinään ja tasaista kovaa ei enää ajettu vaan välillä vedettiin vähän aikaa kovaa ja välillä taas todella rauhallisesti. Vetomiehiä ei ollut tarpeeksi.
Ero hatkaan kävi 2 minuutissa ja kun kuulin ketä siellä oikein on alkoi olemaan varsin selvää että kisa on taputeltu.
TdH oli siitä myös kummallinen että huoltoautoilta ei vaadittu radiota joten oikeastaan mitään infoa ei sieltä sitten tullutkaan. Tiedon välitys hoidettiin ikkunan kautta huutelemalla joko viereiseen autoon tai viereiseen moottoripyörään. Eipä siinä mitään, itse olisin kaivannut tietoa radiosta joka mulla oli mukana, nyt ainoastaan tuomarit vaihtoivat tietoa keskenään niukasti.
Virolaisten iso huoltoauto oli ollut edessäni pidemmän pätkää, takana oleva Volvo protestoi auton kokoa ja se siirrettiin letkan perälle. Neuraali seikkaili jossain, Tuomari samaten ja kakkos huoltoauto oli ties missä niin löysin itseni pääjoukon takaa ilman näköesteitä. Aivan loistava paikka katsella mitä tapahtuu.
Pieniä välihatkoja muodostui, osa ajettiin kiinni ja osa kesti loppuun saakka.
Tattarin suolla vauhdit alkoivat nousemaan uudestaan välihorroksen jälkeen ja hommassa olikin tekemisen meininkiä. Ajoin tänään ketterällä Renaultilla ja päivin hauskin osuus oli kaahata luvan kanssa tiukkoja mutkia kaupunkialueella Tuomariauton kintereillä.
Eipä siinä, auto parkkiin ja velolle nauttimaan tunnelmasta ja auringosta. Hauska päivä vaikkakin melkoisen stressaava härö kuskien takia.
Olisiko se ihan utopiaa että lisenssi kuskit lähtisivät ihan oikeasti joukon kärjestä ja sinne ei päästettäisi kuntokuskeja? Pääjoukko joka osaa ajaa ei myöskään tarvitse saattoajoa vaan kisa voisi käynnistyä startista. Muita voi sitten hyysätä ja saatella niin paljon kuin halutaan, mielestäni konsepti kaipaisi kehitystä.
Kommentit
Lähetä kommentti