Viikko 2

Päivä 9

Tolkutonta väsymystä ja välillä taas piristymistä. PEF 450

Päivä 10

Viikon paras päivä, oli todella pierteä. Ruokahalun laskua ja sokerin himoa. Yöllä katkonaista unta, heräilin parin tunnin välein. PEF 440

Päivä 11

Zombie patrol päivä. Ruokahalu jatkoi edelleen laskua ja sokeri maistui äärettömän hyvin, sillä pakkailin pahinta vasymystä ja odotin vain että pääsen nukkumaan. Illalla yöunet katosivat kokonaan ja sain aamuyöstä nukuttua pari tuntia. Olotila laski voimakkaasti ja olin aivan tukossa. Ensimmäisellä puhalluksella PEF 400, seuraavalla 430 kun vähän irroittelin ensin limaa.

Päivä 12

Aamulla hälytyskellot soivat takaraivossa ja päätin aloittaa 20 mg kortisoni kuurin, mulla sattui olemaan noita vielä pari kappaletta kotona. Töissä soittelin Meilahteen ja puhelinrallin jälkeen sain hoitavalle lääkärille soittoajan tiistaille, sekä lisää kortisonia reseptille. Iltapäivällä nousi kuume, joten lähdin ajoissa kotiin. Ilalla keuhkoja alkoi särkemään. Nukkuminen ei onnistunut tänäkään yönä. PEF 430.

Päivä 13 & 14

Kuume laski, mutta keukoja särki, poltteli ja kylmäsi koko viikonlopun. Viikonloppuna ei kauheasti pystynyt nukkumaan. Päätin odottaa maanantaihin ja katsoa kortisonin tehon ensin ennen kuin lähden päivystykseen. Internet osasi kertoa että hoitona ton tyyppisissä tulehduksissa käytetään yleensä kortisonia + antibioottia. Mulla on todella kaksijakoiset fiilikset ton antibiootin suhteen. kun kehon immuniteetti on valmiiksi tasoa "EI OLE" niin mä mielummin katson ensin rauhassa kortisonin tehon, se kun ei tuhoa niitä viimeisiä immuniteetin rippeitä kuukaudeksi. PEF 450.


Päivä 15

Keuhkojen särky loppui, tilalle tolkuton uupumus ja väsymys, eli paranemaan päin. Ekaa kertaa moneen päivään pystyin nukkumaan, mieletöntä luksusta. PEF 450.

----------------------------------

Kroonikkona mä olen jo oppinut tunnistamaan eri asteisia keuhkoissa olevia tulehdustiloja ilman lääkärissä käyntiä. Tiedostan millon tilanne on paha että täytyy alkaa ottamaan kortisonia tabletteina kuuriluonteisesti jotta tilanne rauhoittuu, sekä tiedän millon pitää hakeutua päivystykseen/sairaalaan saamaan vahvempaa droppia. Tästä syystä mä saan tätä lääkettä ihan puhelinreseptillä tapaamatta ketään, joten tuo hoitovastuu on mulla itselläni. Tän taudin kanssa mun on vaan ihan turha mennätyöpaikkalääkärille / terveyskeskukseen.

Kortisoni on hyvä lääke oikein käytettynä, mutta tulee muistaa että aika usein se piristää voimakkaasti toisin kuin antibiootit. Jos siis joudut kuurille tulehdukseb takia ja olet täynnä energiaa ja loistavaa fiilistä jonkun ajan päästä, niin muista että se ei vielä tee susta tervettä. Jos lähdet liian aikaisin urheilemaan kuurin aikana/sen loputtua, niin tuloksena on hyvin äkkiä A) Jäätävä jälkitauti B) Sydän vika C) Monttubileet. Vaikka kortisoni on doping aine ja mahdollistaa puolikuntoisenakin hyvät treenit niin älä tee sitä. Kuurin loputtua vähintään 1,5 viikkoa max. rauhallista kävelyä ja sitten voi alkaa pohtia sitä liikkumista uudelleen.












Kommentit

Suositut tekstit