Takaisin luontoon kaverit!
Korvatulehdus kierteen aikoihin mulla oli pieni kriisi meneillään syömisen kanssa. Särkylääkkeiden mättäminen aiheutti sen että vatssa ärsyyntyi todella pahasti ja tukiryhmä kun on loistava, niin siitä tuli tovereille avauduttua. Siitä lähti taas kerran aivan loistava keskustelu jota nyt haluan käydä tässä läpi.
113 kommenttia ja viisi keskustelijaa.
"Elämäntapoja on vaikeeta, haastavaa, mutta mahdollista muuttaa."
Tuo tiivistää oikein mainiosti kaiken sen mistä syömisessä on kysymys pohjimmiltaan: elämäntavoista. Niistä mitä on opittu kotoa, saatu kavereilta, muodotettu itse ja muista yhteisöistä. Yksi rakastaa lihaa, toinen elää puhtaasti hiilareilla, kolmas on vegaani, yksi sekasyöjä ja joku saattaa elää pelkillä eineksillä. Ja kaikille löytyy aina omaan ruokauskonto kuntaan sopivasti räätälöity dietti. Useimmiten eri asioihin uskovien ihmisten kanssa syttyy riita kun aletaan puhumaan ruuasta, se kun on tunteita herättävä asia. Meidän yhteisössä taas se voidaan nostada pöydälle ilman verisiä riitoja, vaikka jokainen meistä syö todella eri tavalla.
"Sitä pohdin tossa illan, yön ja aamun aikana, et nykyajan ihmiset vaan yksinkertaisesti syö liikaa. Vaikka sanotaan, et pitäisi syödä niin paljon sitä ja tätä, et pysyy terveenä yms. niin harva meistä oikeasti kuluttaa kaiken sen mitä pitäisi syödä. Yksi syy miksi vastustan lihan kanssa läträilyä on just se, miten paljon siihen on mennyt energiaa."
Kulutus. paljonko syödä, mitä syödä ja milloin. Löysin googlettemalla kaavan joka muodostaa päivittäisen energiantarpeen näin:
22 x omapaino + 500 = ~kokonaiskulutus
Tulos on siis peruskulutus tietyn kokoiselle massalle, itselleni sain luvun 1996 kaloria. Se on vähän se ja omalla massallani (68 kg, 162 cm) olen ylipainoinen kaikkien mittarien mukaan. Tämä toki herätti kysymyksiä miksi se ei ota huomioon pituutta. Pituus on mielestäni toisarvoinen seikka kun yritetään pohtia sitä paljonko tietyn kokoisen kappaleen liikuttaminen vaatii energiaa päivässä. Totta kai tuokin kaava on mutuilua mutta herätti itseni poihtimaan sitä miten koko suositus 2000 päivittäisestä kalorista on pelkkää mutua. Jokainen on yksilö sydämmen sykkeitä myöten. Voisiko sykemittarin avustuksella siis selvittää sen oikean päivittäisen keskiarvo kulutuksen vai voiko siihenkään luottaa? Jos toisella on luonnostaan matalammat sykkeet ja toisella korkeammat niin kuluttavatko kummatkin yhtä paljon vai eivät? Tulisiko sykemittarin lukuja seuraamalla syötyä liian vähän, liian paljon vai sopivasti?
Tuon kokonaiskulutuksen perusteella aloitin ehkä vähän villin kokeilun. Olen syönyt päivittäin noin tuhat kaloria jo kolmen viikon ajan eli olen tuon peruskulutus mutuilun perusteella joka päivä noin tuhat kaloria miinuksella. Sairastelun takia liikunta on minimissään, hiilarit eivät ole herättäneet intohimoja ja ruoka on vaan maistunut yksikertaisesti huonosti. Mitä nyt näyttää? En ole kuolemassa nälkään, hiukset eivät lähde tukkoina päästä, lihakset eivät ole surkastuneet, eikä puutostiloja ole ilmennyt. Mitä mä syön? Salaatteja, kasviksia, keittoja ja lihaa. En välttele hiilareita, jokaiseen teekuppiin menee se teelusikallinen sokeria joten en ole ketoosissa. Niiden muutamien treenien jälkeen olen ottanut malto + hera palautusjuomaa, huomioinut kasvaneen kulutuksen ja syönyt reilummin. Lihakset ovat palautuneet hyvin ja olen ollut ihan pirteä.
Olen kuunnellut kehoa, jos mulla on ihan kauhea nälkä niin silloin olen syönyt enemmän, mulla ei ole tarvetta pitää itseäni nälässä. Jälkkäreitä ei ole tullut juurikaan syötyä, vilja vammailun takia kaupasta kannettavat jälkkärit ovat yleensä jäätelö, suklaa, hedelmät ja noihin kyllästyy todella nopeasti. Valmiit gluteenittomat leivonnaaiset maistuvat yleensä aika pahville joten jos haluaisi oikeasti hyvää, pitäisi itse jaksaa leipoa. Jääkaapissa on jo sunnuntaista asti ollut vaniljakastike joka odottaa seurakseen sitä omena-kaura paistosta, perus laiskuus siis rajoittaa sokerin saantia. Ennen tarvitsi vain valita kaupasta mitä herkkuja haluaa kotiin kantaa, nyt joutuu näkemään vaivaa.
"Varmaan yksi syy miksi laihtuminen on niin hankalaa on se että energian tarve ei ole vakio vaan muuttuu aina sen oman kehon painon mukaan. Laihduttaessa jos syö aina samaa energiamäärää eikä ota kropan keventymistä huomioon niin painonputoaminen pysähtyy."
Tämä on se yksi iso oivallus itselleni. Kun laihdut niin ei riitä että syöt uskollisesti saman verran kun projektin alkaessa, sitä energiamäärää on tarkastettava aina välillä kuin euribor korkoa konsanaan parin kuukauden välein.
"Musta fundamentalismi on jo itsessään usein niin huono asia että se kumoaa ison osan minkään ruokavalion terveyshyödyistä, joten mun puolesta voitte fuskata rauhassa ja suurella nautinnolla silloin kun siltä tuntuu"
Yksi hyvä oivallus on se että muutoksen täytyy lähteä itsestä, sitä eivät voi muut aloittaa puolestasi. Kun tehdään muutoksia on kiva että siitä keskustellaan muiden kanssa ja haetaan vähän suuntaviivoja. Mutta sinä itse päätät paljonko haluat olla päivittäin miinuksella, mitä haluat syödä ja mihin aikaan ja missä ympäristössä. Kun joku muu alkaa vetämään sinulle niitä viivoja on se muutos aivan varmasti tuhoon tuomittu. Silloin ei enää olla omalla mukavuusalueella ja kontrolli on siirretty jonkun muun harteille missä sen ei pitäisi olla.
Sama pätee treenaamiseen. Totta kai joku voi tehdä sulle treeniohjelman ja sitä voi yrittää seurata orjallisesti kuukaudesta toiseen. Oma keho on kuitenkin se paras indikaattori, jos paperissa lukee että kovia vetoja 10 min x 6 mutta olo on ihan nuutunut ja nihkeä niin silloin on suuri virhe katsoa mitä siinä paperissa lukee, silloin pitää kuunnella sitä omaa kehoa tai päätyy vielä burnoutin kanssa pitkälle pakkolevolle. Tai kun henkilö aloittaa liikunnan monen vuoden liikkumattomuuden jälkeen, kun pitäähän sitä ihmisen liikkua. Liian kovia treenejä liian tiheästi, ehkä laji josta ei oikeasti pidä yhtään ja se on aivan saletti että sitä liikkumista ei kauaa jatku.
"Mä olin tänään kehonkoostumusmittauksessa (kauheita lukemia!)"
Ihan sama laihduttaessa: Joku kertoo sulle paljonko saat syödä, mitä se on ja monelta. Aivan varmasti keho on hyvin pian "hapoilla" ja voidaan todeta että ei tää ole mun juttu kun tuntuu niin pahalta. Jos taas hienoja suunnitelmia ei koskaan edes aleta toteuttamaan voidaan todeta että kyseinen ihminen on ilmeisesti varsin tyytyväinen nykyiseen elämään ja olemukseensa, tahtotilaa ei ole ja se on ihan okei. Ihmisarvo ei tietääkseni määrity sen perusteella mikä lukeman on vaa'assa tai miltä se ihminen noin muutenkin näyttää.
"Noin kolmasosa jenkeistä sairastaa diabetesta 2050 jos asialle ei tehdä mitään. Aika hurjaahan tää meininki on. Vähän niinkun heikentää sitä mieletöntä vaikutusta, mikä esim. lääketieteen kehittymisellä on ollut ihmisten elämänlaatuun. No, se on kaikki paskaa eri paketeissa, nämä aikakaudet."
"voisko se olla Orionin loppu, kun ihmiset hogaa syödä oikein?"
Miksi mä syön niin kuin syön? Koska mulla on hyvä olo näin, keho voi hyvin. Pitäiskö sun syödä myös näin että saat hyvän olon? Ei! Sun pitää kuunnella itseäsi ja syödä sitä mitä sinä haluat, mikä tuntuu parhaalta, siinä ei muiden tekemiset ja sanomiset paljoa paina.
"Mulle ei kyl koskaan oo tullu selkeitä oireita mistään ruoka-aineesta, enkä oo kauheen vakuuttunut että kaikki nää paleoistit oikeesti voi niin paljon paremmin kuin muut (tietty taipuvaisuus ortorektiseen käyttäytymiseen heikentää elämänlaatua, mitä joillain näillä ravintoasioista liikaa kiinnostuneilla voi olla)"
Sama pätee liikuntaan. Mä tykkään ajaa pyörää, toinen tykkää juosta ja kolmas nostaa painoja. mielenkiinnon kohteet on niin erilaisia ja se tapa miten niitä toteutetaan.
"Mä katoin noita luonnollisen liikkumisen videoita ja voi hitto mun tarttee kyl päästä keikkumaan jonnekin telineille. Toihan on ihan samaa meininkiä kun puihin ja telineisiin kiipeily lapsena, kivaa yhä edelleen!"
Onni muodostuu niin pienistä asioista. Se on sitä että olet sellainen kuin haluat olla, elät omien vakaumustesi pohjalta ja teet niitä asioita joita oikeasti haluat tehdä. Muiden miellyttämisellä ei pitkälle pötkitä vapaa-ajalla. Joku voisi kutsua tuota itsekkyydeksi, minä sanon sitä terveeksi järjeksi.
"Mitens noi vuodenajat painonpudotuksessa? Yleensä tammikuisin, jolloin olen painavimmillani, vajoan fiiliksiin, et mikään ei auta. Keväämmällä kun aurinkokin alkaa paistaa ja keho aktivoituu valon määrästä, huomaan pudottaneeni normaalikokoon. Tässä pohjalla on suomalaisen luonnollinen ajatus siitä, ettei olekaan ihminen vaan karhu. Ja karhuillahan on tapana nukkua tähän aikaan vuodesta"
"Oon edelleen niiden lakisääteisten talviunien kannalla."
Elämä ei ole vakio, paino ei ole vakio. Välillä saa ja pitää vetää ihan kauheat ruoka överit ja nauttia elämästä. Se on se suola mikä jaksaa jatkamaan. Epäonnistuminenkin on ok, silloin saa konkreettista materiaalia siitä mikä ei sovi itselle. Siinä voi hyvinkin oppia yhden jos toisenkin asian itsestänsä.
Olen kuullut todella hoikkien ihmettelevän miksi laihtuneet hypettävät laihtumistaan. Varmaan siksi että se on todella pitkä ja raskas prosessi pahimmillaan, sitä voi verrata vaikkapa maratoonille treenaamiseen. Miksi uuden ennätyksen vaikkapa 100 metrillä tehnyt saa hypettää sitä että ajasta lähti sekuntti pois ja muut iloitsevat mukana, mutta laihduttajan iloa katsotaan yleensä vähän halveksivasti eikä pidetä minään.
"Joskus olis ihana ostaa kaikkia tarjolla olevia överiherkkuja ja vetää niistä herkkuöverit."
Miksi ei!?
113 kommenttia ja viisi keskustelijaa.
"Elämäntapoja on vaikeeta, haastavaa, mutta mahdollista muuttaa."
Tuo tiivistää oikein mainiosti kaiken sen mistä syömisessä on kysymys pohjimmiltaan: elämäntavoista. Niistä mitä on opittu kotoa, saatu kavereilta, muodotettu itse ja muista yhteisöistä. Yksi rakastaa lihaa, toinen elää puhtaasti hiilareilla, kolmas on vegaani, yksi sekasyöjä ja joku saattaa elää pelkillä eineksillä. Ja kaikille löytyy aina omaan ruokauskonto kuntaan sopivasti räätälöity dietti. Useimmiten eri asioihin uskovien ihmisten kanssa syttyy riita kun aletaan puhumaan ruuasta, se kun on tunteita herättävä asia. Meidän yhteisössä taas se voidaan nostada pöydälle ilman verisiä riitoja, vaikka jokainen meistä syö todella eri tavalla.
"Sitä pohdin tossa illan, yön ja aamun aikana, et nykyajan ihmiset vaan yksinkertaisesti syö liikaa. Vaikka sanotaan, et pitäisi syödä niin paljon sitä ja tätä, et pysyy terveenä yms. niin harva meistä oikeasti kuluttaa kaiken sen mitä pitäisi syödä. Yksi syy miksi vastustan lihan kanssa läträilyä on just se, miten paljon siihen on mennyt energiaa."
Kulutus. paljonko syödä, mitä syödä ja milloin. Löysin googlettemalla kaavan joka muodostaa päivittäisen energiantarpeen näin:
22 x omapaino + 500 = ~kokonaiskulutus
Tulos on siis peruskulutus tietyn kokoiselle massalle, itselleni sain luvun 1996 kaloria. Se on vähän se ja omalla massallani (68 kg, 162 cm) olen ylipainoinen kaikkien mittarien mukaan. Tämä toki herätti kysymyksiä miksi se ei ota huomioon pituutta. Pituus on mielestäni toisarvoinen seikka kun yritetään pohtia sitä paljonko tietyn kokoisen kappaleen liikuttaminen vaatii energiaa päivässä. Totta kai tuokin kaava on mutuilua mutta herätti itseni poihtimaan sitä miten koko suositus 2000 päivittäisestä kalorista on pelkkää mutua. Jokainen on yksilö sydämmen sykkeitä myöten. Voisiko sykemittarin avustuksella siis selvittää sen oikean päivittäisen keskiarvo kulutuksen vai voiko siihenkään luottaa? Jos toisella on luonnostaan matalammat sykkeet ja toisella korkeammat niin kuluttavatko kummatkin yhtä paljon vai eivät? Tulisiko sykemittarin lukuja seuraamalla syötyä liian vähän, liian paljon vai sopivasti?
Tuon kokonaiskulutuksen perusteella aloitin ehkä vähän villin kokeilun. Olen syönyt päivittäin noin tuhat kaloria jo kolmen viikon ajan eli olen tuon peruskulutus mutuilun perusteella joka päivä noin tuhat kaloria miinuksella. Sairastelun takia liikunta on minimissään, hiilarit eivät ole herättäneet intohimoja ja ruoka on vaan maistunut yksikertaisesti huonosti. Mitä nyt näyttää? En ole kuolemassa nälkään, hiukset eivät lähde tukkoina päästä, lihakset eivät ole surkastuneet, eikä puutostiloja ole ilmennyt. Mitä mä syön? Salaatteja, kasviksia, keittoja ja lihaa. En välttele hiilareita, jokaiseen teekuppiin menee se teelusikallinen sokeria joten en ole ketoosissa. Niiden muutamien treenien jälkeen olen ottanut malto + hera palautusjuomaa, huomioinut kasvaneen kulutuksen ja syönyt reilummin. Lihakset ovat palautuneet hyvin ja olen ollut ihan pirteä.
Olen kuunnellut kehoa, jos mulla on ihan kauhea nälkä niin silloin olen syönyt enemmän, mulla ei ole tarvetta pitää itseäni nälässä. Jälkkäreitä ei ole tullut juurikaan syötyä, vilja vammailun takia kaupasta kannettavat jälkkärit ovat yleensä jäätelö, suklaa, hedelmät ja noihin kyllästyy todella nopeasti. Valmiit gluteenittomat leivonnaaiset maistuvat yleensä aika pahville joten jos haluaisi oikeasti hyvää, pitäisi itse jaksaa leipoa. Jääkaapissa on jo sunnuntaista asti ollut vaniljakastike joka odottaa seurakseen sitä omena-kaura paistosta, perus laiskuus siis rajoittaa sokerin saantia. Ennen tarvitsi vain valita kaupasta mitä herkkuja haluaa kotiin kantaa, nyt joutuu näkemään vaivaa.
"Varmaan yksi syy miksi laihtuminen on niin hankalaa on se että energian tarve ei ole vakio vaan muuttuu aina sen oman kehon painon mukaan. Laihduttaessa jos syö aina samaa energiamäärää eikä ota kropan keventymistä huomioon niin painonputoaminen pysähtyy."
Tämä on se yksi iso oivallus itselleni. Kun laihdut niin ei riitä että syöt uskollisesti saman verran kun projektin alkaessa, sitä energiamäärää on tarkastettava aina välillä kuin euribor korkoa konsanaan parin kuukauden välein.
"Musta fundamentalismi on jo itsessään usein niin huono asia että se kumoaa ison osan minkään ruokavalion terveyshyödyistä, joten mun puolesta voitte fuskata rauhassa ja suurella nautinnolla silloin kun siltä tuntuu"
Yksi hyvä oivallus on se että muutoksen täytyy lähteä itsestä, sitä eivät voi muut aloittaa puolestasi. Kun tehdään muutoksia on kiva että siitä keskustellaan muiden kanssa ja haetaan vähän suuntaviivoja. Mutta sinä itse päätät paljonko haluat olla päivittäin miinuksella, mitä haluat syödä ja mihin aikaan ja missä ympäristössä. Kun joku muu alkaa vetämään sinulle niitä viivoja on se muutos aivan varmasti tuhoon tuomittu. Silloin ei enää olla omalla mukavuusalueella ja kontrolli on siirretty jonkun muun harteille missä sen ei pitäisi olla.
Sama pätee treenaamiseen. Totta kai joku voi tehdä sulle treeniohjelman ja sitä voi yrittää seurata orjallisesti kuukaudesta toiseen. Oma keho on kuitenkin se paras indikaattori, jos paperissa lukee että kovia vetoja 10 min x 6 mutta olo on ihan nuutunut ja nihkeä niin silloin on suuri virhe katsoa mitä siinä paperissa lukee, silloin pitää kuunnella sitä omaa kehoa tai päätyy vielä burnoutin kanssa pitkälle pakkolevolle. Tai kun henkilö aloittaa liikunnan monen vuoden liikkumattomuuden jälkeen, kun pitäähän sitä ihmisen liikkua. Liian kovia treenejä liian tiheästi, ehkä laji josta ei oikeasti pidä yhtään ja se on aivan saletti että sitä liikkumista ei kauaa jatku.
"Mä olin tänään kehonkoostumusmittauksessa (kauheita lukemia!)"
Ihan sama laihduttaessa: Joku kertoo sulle paljonko saat syödä, mitä se on ja monelta. Aivan varmasti keho on hyvin pian "hapoilla" ja voidaan todeta että ei tää ole mun juttu kun tuntuu niin pahalta. Jos taas hienoja suunnitelmia ei koskaan edes aleta toteuttamaan voidaan todeta että kyseinen ihminen on ilmeisesti varsin tyytyväinen nykyiseen elämään ja olemukseensa, tahtotilaa ei ole ja se on ihan okei. Ihmisarvo ei tietääkseni määrity sen perusteella mikä lukeman on vaa'assa tai miltä se ihminen noin muutenkin näyttää.
"Noin kolmasosa jenkeistä sairastaa diabetesta 2050 jos asialle ei tehdä mitään. Aika hurjaahan tää meininki on. Vähän niinkun heikentää sitä mieletöntä vaikutusta, mikä esim. lääketieteen kehittymisellä on ollut ihmisten elämänlaatuun. No, se on kaikki paskaa eri paketeissa, nämä aikakaudet."
"voisko se olla Orionin loppu, kun ihmiset hogaa syödä oikein?"
Miksi mä syön niin kuin syön? Koska mulla on hyvä olo näin, keho voi hyvin. Pitäiskö sun syödä myös näin että saat hyvän olon? Ei! Sun pitää kuunnella itseäsi ja syödä sitä mitä sinä haluat, mikä tuntuu parhaalta, siinä ei muiden tekemiset ja sanomiset paljoa paina.
"Mulle ei kyl koskaan oo tullu selkeitä oireita mistään ruoka-aineesta, enkä oo kauheen vakuuttunut että kaikki nää paleoistit oikeesti voi niin paljon paremmin kuin muut (tietty taipuvaisuus ortorektiseen käyttäytymiseen heikentää elämänlaatua, mitä joillain näillä ravintoasioista liikaa kiinnostuneilla voi olla)"
Sama pätee liikuntaan. Mä tykkään ajaa pyörää, toinen tykkää juosta ja kolmas nostaa painoja. mielenkiinnon kohteet on niin erilaisia ja se tapa miten niitä toteutetaan.
"Mä katoin noita luonnollisen liikkumisen videoita ja voi hitto mun tarttee kyl päästä keikkumaan jonnekin telineille. Toihan on ihan samaa meininkiä kun puihin ja telineisiin kiipeily lapsena, kivaa yhä edelleen!"
Onni muodostuu niin pienistä asioista. Se on sitä että olet sellainen kuin haluat olla, elät omien vakaumustesi pohjalta ja teet niitä asioita joita oikeasti haluat tehdä. Muiden miellyttämisellä ei pitkälle pötkitä vapaa-ajalla. Joku voisi kutsua tuota itsekkyydeksi, minä sanon sitä terveeksi järjeksi.
"Mitens noi vuodenajat painonpudotuksessa? Yleensä tammikuisin, jolloin olen painavimmillani, vajoan fiiliksiin, et mikään ei auta. Keväämmällä kun aurinkokin alkaa paistaa ja keho aktivoituu valon määrästä, huomaan pudottaneeni normaalikokoon. Tässä pohjalla on suomalaisen luonnollinen ajatus siitä, ettei olekaan ihminen vaan karhu. Ja karhuillahan on tapana nukkua tähän aikaan vuodesta"
"Oon edelleen niiden lakisääteisten talviunien kannalla."
Elämä ei ole vakio, paino ei ole vakio. Välillä saa ja pitää vetää ihan kauheat ruoka överit ja nauttia elämästä. Se on se suola mikä jaksaa jatkamaan. Epäonnistuminenkin on ok, silloin saa konkreettista materiaalia siitä mikä ei sovi itselle. Siinä voi hyvinkin oppia yhden jos toisenkin asian itsestänsä.
Olen kuullut todella hoikkien ihmettelevän miksi laihtuneet hypettävät laihtumistaan. Varmaan siksi että se on todella pitkä ja raskas prosessi pahimmillaan, sitä voi verrata vaikkapa maratoonille treenaamiseen. Miksi uuden ennätyksen vaikkapa 100 metrillä tehnyt saa hypettää sitä että ajasta lähti sekuntti pois ja muut iloitsevat mukana, mutta laihduttajan iloa katsotaan yleensä vähän halveksivasti eikä pidetä minään.
"Joskus olis ihana ostaa kaikkia tarjolla olevia överiherkkuja ja vetää niistä herkkuöverit."
Miksi ei!?
Kommentit
Lähetä kommentti