Arvoitus syvenee
Vietin viime vuoden heinäkuun Espanjassa. Muistan elävästi miten löysin itseni 4 kategorian mäen juurelta, ei edes kovin pitkä tai iso nousu, mutta sen ajettuani jouduin istahtamaan portaille hikoilemaan, tärisemään ja haukkomaan hapea. Muissakin mäissä oli oli todella epämiellytävä ja keho ilmoitteli että ei ole kivaa. Ajattelin että minä en vain yksinkertaisesti ole mäkikuski.
Viime vuoden Vuelta Vantaassa keho sitten piiputti ja siitä alkoi 7 kuukauden projekti jossa etsittiin sitä vikaa. Sanomattakin on selvää että tuolloin ei treenattu.
Astmana tuota tutkittiin ja kaikki mahdolliset kokeet tuli käytyä läpi. Se mikä tässä on saanut kaikki ymmälleen on se että Pef tuntuu olevan vakio. Uloshengityksen huippuvirtaus on aina erinomainen vaikka olisin terve, puolikuntoinen, antibiootti kuurilla tai kortisonitableteilla eli sänkypotilas.
Elokuu 2013. Olin taas sen saman 4 kategorian mäen juurella Espanjassa, vedin happea huoltoasemalla ja psyykkasin itseäni henkisesti tulevaan kauheaan koitokseen. Lähdin ajamaan ja yllätyksekseni se mäki meni ilman mitään ongelmia, ohitin yhden pyöräilijän matkalla ja sen paikan jossa viime vuonna tein suunnilleen kuolemaa. Ajoin myös ohi sen paikan jossa joiduin viime vuonna luovuttamaan, pääsin Mijaksen kylään, ajoin siitä vielä eteenpäin odottaen milloin tulee se hetki jolloin keho hitsaa kiinni. Sitä ei tullut, pystyin ajamaan Coinin risteykseen ja laskettelemaan alas takaisin rannikolle. 2 kategorian lyhyet nousutkaan eivät tuottaneet ongelmia tuolla reissulla. Tottakai olin todella väsynyt kun pääsin kotiin.
Otin kolme päivää lepoa (lue makasin rannalla) ja lähdin lenkille. Eräs tuttu oli kehoittanut ajamaan erästä reittiä jossa on yksi loiva nousu (1 km) ja yksi jyrkka-loiva-jyrkkä nousu (3km) ja sitä oli tullut hierottua useaan otteseen. Ajamisesta ei tullut yhtään mitään ja minä tiesin jo lenkin aikana että taas se alkaa; pahenemisvaihe nimittäin. Alku oireet tuntuvat aina samoilta, ihan kuin kahlaisi hiekassa, niin tahmeaa se liikkuminen on.
Siihen loppui sen loman ajot, tulehdus keuhkoissa meni siihen pisteeseen että olen viettänyt tämän viikon kotona ja syönyt isoa määrää antibiottia. Lääkäri määräsi niin ison annoksen että pitoisuus keuhkoissa nousee tarpeeksi suureksi. Se mitä tuo on aiheuttanut on ollut hyvin mielenkiintoista. Lima keukoissa on lähtenyt irtomaan samaan tyyliin kuin rotat pakenevat uppoavasta laivasta.
Sairastaessa on ollut aikaa ajatella ja viime yönä se heureka idea iski.
Kotiin palattuani Kelalta odotti kirje jossa kertoivat että eivät aio korvata astmaan hoitoon käytettäviä lääkeitä, koska heidän mukaansa kyseessä ei ole astma. Hoitava lääkäri on ollut kokoajan ymmällään taudin luonteesta ja itse ymmmärtänyt tilanteesta vielä vähemmän.
Ratkaisevassa asemassa tässä on nyt se 4 kategorian mäki.
Vuonna 2012 ajoin ja treenasin keväästä heinäkuuhun. Talven 2011-2012 sairastelin ja kummallisia oireita tutkittiin. Sain keväällä astma lääkkeet. Pohjalla hyvin sujunut 2011 joten jotain kunnon rippeita olisi pitänyt olla.
Vuonna 2013 ajettu noin 3 tuhatta kilometriä ennen lomaa. Suurin osa edeltävää vuotta vietetty sairastellessa, vanhoja pohjia tuskin enää jäljella
Mikä voi aiheuttaa sen että treenamattomana mäki nousee paremmin kuin koskaan?
Happi. Missä happi imeytyy vereen? Keuhkoissa. Keuhkojen tehtävä on tuoda elimistöön soluhengityksessä tarvittavaa happea. Veri kuljettaa happea ja ravinteita kehon eri osiin ja kudoksiin.
Olettaisin että vertaamalla kahta eri verinäytettä, "tervettä" ja "sairasta" pitäisi sieltä löytyä erottava tekijä. Nyt pitää enää pyytää audienssia lääkärille ja ehdottaa näin villiä ajatusta sekä pyytää testejä.
Ongelmahan ei ole suoranaisesti veressä, vaan keuhkojen toiminnassa. Olen syönyt tänä vuonna jo kahdet antibiootit ja lukemattoman määrän kortisoni tabletteja kun tulehdus on lähtenyt ns. lapasesta hoitavasta lääkityksestä huolimatta. Yksi syy miksi haluan itselleni kunnollisen diagnoosin on se että olisi kiva että lääkitys oikea, eikä suunnilleen oikealla hehtaarilla. On melko raskasta elää kun parin kuukauden välein tulee aina uusi romahdus.
Viime vuoden Vuelta Vantaassa keho sitten piiputti ja siitä alkoi 7 kuukauden projekti jossa etsittiin sitä vikaa. Sanomattakin on selvää että tuolloin ei treenattu.
Astmana tuota tutkittiin ja kaikki mahdolliset kokeet tuli käytyä läpi. Se mikä tässä on saanut kaikki ymmälleen on se että Pef tuntuu olevan vakio. Uloshengityksen huippuvirtaus on aina erinomainen vaikka olisin terve, puolikuntoinen, antibiootti kuurilla tai kortisonitableteilla eli sänkypotilas.
Elokuu 2013. Olin taas sen saman 4 kategorian mäen juurella Espanjassa, vedin happea huoltoasemalla ja psyykkasin itseäni henkisesti tulevaan kauheaan koitokseen. Lähdin ajamaan ja yllätyksekseni se mäki meni ilman mitään ongelmia, ohitin yhden pyöräilijän matkalla ja sen paikan jossa viime vuonna tein suunnilleen kuolemaa. Ajoin myös ohi sen paikan jossa joiduin viime vuonna luovuttamaan, pääsin Mijaksen kylään, ajoin siitä vielä eteenpäin odottaen milloin tulee se hetki jolloin keho hitsaa kiinni. Sitä ei tullut, pystyin ajamaan Coinin risteykseen ja laskettelemaan alas takaisin rannikolle. 2 kategorian lyhyet nousutkaan eivät tuottaneet ongelmia tuolla reissulla. Tottakai olin todella väsynyt kun pääsin kotiin.
Otin kolme päivää lepoa (lue makasin rannalla) ja lähdin lenkille. Eräs tuttu oli kehoittanut ajamaan erästä reittiä jossa on yksi loiva nousu (1 km) ja yksi jyrkka-loiva-jyrkkä nousu (3km) ja sitä oli tullut hierottua useaan otteseen. Ajamisesta ei tullut yhtään mitään ja minä tiesin jo lenkin aikana että taas se alkaa; pahenemisvaihe nimittäin. Alku oireet tuntuvat aina samoilta, ihan kuin kahlaisi hiekassa, niin tahmeaa se liikkuminen on.
Siihen loppui sen loman ajot, tulehdus keuhkoissa meni siihen pisteeseen että olen viettänyt tämän viikon kotona ja syönyt isoa määrää antibiottia. Lääkäri määräsi niin ison annoksen että pitoisuus keuhkoissa nousee tarpeeksi suureksi. Se mitä tuo on aiheuttanut on ollut hyvin mielenkiintoista. Lima keukoissa on lähtenyt irtomaan samaan tyyliin kuin rotat pakenevat uppoavasta laivasta.
Sairastaessa on ollut aikaa ajatella ja viime yönä se heureka idea iski.
Kotiin palattuani Kelalta odotti kirje jossa kertoivat että eivät aio korvata astmaan hoitoon käytettäviä lääkeitä, koska heidän mukaansa kyseessä ei ole astma. Hoitava lääkäri on ollut kokoajan ymmällään taudin luonteesta ja itse ymmmärtänyt tilanteesta vielä vähemmän.
Ratkaisevassa asemassa tässä on nyt se 4 kategorian mäki.
Vuonna 2012 ajoin ja treenasin keväästä heinäkuuhun. Talven 2011-2012 sairastelin ja kummallisia oireita tutkittiin. Sain keväällä astma lääkkeet. Pohjalla hyvin sujunut 2011 joten jotain kunnon rippeita olisi pitänyt olla.
Vuonna 2013 ajettu noin 3 tuhatta kilometriä ennen lomaa. Suurin osa edeltävää vuotta vietetty sairastellessa, vanhoja pohjia tuskin enää jäljella
Mikä voi aiheuttaa sen että treenamattomana mäki nousee paremmin kuin koskaan?
Happi. Missä happi imeytyy vereen? Keuhkoissa. Keuhkojen tehtävä on tuoda elimistöön soluhengityksessä tarvittavaa happea. Veri kuljettaa happea ja ravinteita kehon eri osiin ja kudoksiin.
Olettaisin että vertaamalla kahta eri verinäytettä, "tervettä" ja "sairasta" pitäisi sieltä löytyä erottava tekijä. Nyt pitää enää pyytää audienssia lääkärille ja ehdottaa näin villiä ajatusta sekä pyytää testejä.
Ongelmahan ei ole suoranaisesti veressä, vaan keuhkojen toiminnassa. Olen syönyt tänä vuonna jo kahdet antibiootit ja lukemattoman määrän kortisoni tabletteja kun tulehdus on lähtenyt ns. lapasesta hoitavasta lääkityksestä huolimatta. Yksi syy miksi haluan itselleni kunnollisen diagnoosin on se että olisi kiva että lääkitys oikea, eikä suunnilleen oikealla hehtaarilla. On melko raskasta elää kun parin kuukauden välein tulee aina uusi romahdus.
Kommentit
Lähetä kommentti